keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kyläkaupan joulu

Tonttu lumisissa tunnelmissa halkoja hakkaamassa..
Menneenä viikonloppuna tuli oltua reissun päällä ja matkan varrella poikkesimme pikaisesti Suomen suurimman kyläkaupan maailman suurimmassa joulumaassa. Keskisen kyläkauppa siis mainostaa joulumaataan maailman suurimpana.. En tiedä sitten onko totuus näin, mutta kyllä se kieltämättä valtava oli. Niin valtava, että puolen välin tienoille oli pystytetty hot dog -vaunu ja kahvikärry, että ihmiset voisivat tankata jaksaakseen kävellä koko joulumaan halki :D Penkkejäkin löytyi kiitettävästi väsyneiden matkamiesten levähtää.
Fiat 500:ssa taitaa olla "hieman" ylikuormaa...
 Joulumaasta löytyi jos jonkinlaista koristetta, jouluvaloa, lahjaideaa, lyhtyä, kynttilää yms. ja myös joulumusiikki-, joulukarkki- ja pehmeiden pakettien osastot. Lisäksi siellä oli pieni joulutivoli, johon kuului kaunis karuselli ja pari muutakin tivolihärveliä, joilla perheen pienimmät saivat huristella ihan ilmaiseksi. Joulumaan perimmäinen nurkka oli pyhitetty vanhoille klassikkopelikoneille kuten Sega Rally, joita niin ikään sai pelata ilmaiseksi.
Karuselli oli kaunis valaistuna.
Joulumaa oli koristeltu runsain valoin, asetelmin ja joulukuusin ja oli kaiken kaikkiaan selkeä kokonaisuus ja yllättävän hyvällä maulla toteutettu. Ei ollut vedetty överiksi, kuten etukäteen vähän pelkäsin ;)
Tällaisia jouluisia isoja asetelmia oli rakennettu tuomaan tunnelmaa muuten aika steriiliin halliin.
Huomatkaa kauppiaan onneneläin yksisarvinen ;)
Ps. Youtubesta löytyy muuten tunnelmapätkä joulutivolista: http://www.youtube.com/watch?v=T4a-ic1LZP8  
Poro, naali ja pupujussitkin olivat löytäneet tiensä kyläkauppaan

Tonttujoukko toivottamassa tervetulleeksi jouluosastolle!
Joulupukki oli teljetty valokaltereiden taa ;)


Toinen suurista asetelmista. (Huomatkaa jälleen yksisarvinen..) Takana mittava lyhtyvalikoima.

Kyläkaupan pihalla glögikojun vieressä meitä tervehti säteilevä joulupukki. 

Lyhtypylväiden jouluvalot olivat kauniita.
(Kuvasta tuli epätarkka marraskuun pimenevässä illassa.)

2 kommenttia:

  1. Mä kävin viime vuonna Tuurissa ja ihasteltiin tutun kanssa kaikkia joulukoristeita. Tänä vuonna olisin halunnut kans, mutta nyt reissu oli turhan aikaisin. Tai siis olisi ollut kiva jos se olisi ollut itsenäisyyspäivän jälkeen niin kuin viime vuonna.

    Yksi kaveri on kysellyt jos lähtisin hänen kanssaan joulukuussa Tuuriin ja olisi kiva, mutta en välttämättä haluaisi lähteä sinne ihan "itsekseen" ajelemaan. Kyselin jo mieheltä jos se lähtisi meille kuskiksi, mutta sillä on tosi paljon paljon töitä joulukuussa :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin Tuuri sattui sopivasti matkan varrelle(tosin pieni mutka silti piti matkaan tehdä..), eipä sinne muuten tulisi täältä niin helposti lähdettyäkään..

      Pikaisesti ehdittiin kauppa läpi katsella, mutta suosittelen kyllä lähtemään! Näkemistä ja jouluista tavaraa riitti :)
      Tuo ajomatka on vaan turhan pitkä ja mukavampihan se on aina, jos on monta kuskiksi kelpaavaa reissussa mukana!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)